keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Niksinurkka

Eilen tein kermavaahtoa glögikakkua varten (joka epäonnistui kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta sepä onkin toinen tarina...). Ongelma oli se, että kello oli jo yli kymmenen, joten en kehdannut vatkata vaahtoa sähkövatkaimella.

Vispilällä vatkatessahan saa kaiken maailman tuppitulehduksia sun muita, joten ajattelin kokeilla jotain muuta. Olin ostanut kermapurkin, jossa on uudelleensuljettava korkki (tällaisen). Änginpä sitten purkkiin kerman joukkoon ensimmäisen pienen puhtaan esineen, jonka löysin. Se sattui olemaan tölkinavaaja. Sitten hölskyttelin purkkia ja yhtäkkiä kerma olikin jo vatkautunut! Se toimi!

Kermaa tosin ei enää saanut sieltä ulos, joten purkki täytyi halkaista..

Vinkki: purkki kannattaa olla puolillaan kermaa, muuten se ei mahdu vaahtoutumaan ;)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Syssyy

 Syksy on niin kaunis!

Kunpa osais ees joitain yksityiskohtia siitä kauneudesta tallentaa kameran muistikortille... Kuitenkin joutuu vain tyytymään halpoihin kopioihin todellisuudesta.

Tässä kuitenkin muutama otos syksyisestä Jyväskylästä.




 








Ei voinu ku nauraa ku katteli noita kolhuja tossa tolpassa :D
Kesän jälkeen siirretiin chilit ja paprikat sisälle. Ihan hyvin ne teki satoa sisälläkin!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Saippuakuplassa

Teinpä eräänä päivänä saippuoita.

En sentään aivan alusta saakka lipeästä, rasvasta sun muusta. Sen sijaan löysin valmista saippuamassaa Sinooperista ja ostin sieltä 500g kirkasta saippuaa. Ostin myös vaniljan tuoksua ja kirpparilta pieniä helmiä ja postimerkkejä.

Aivan aluksi sulatin saippuamassan vesihauteessa ja lisäsin massaan muutamia tippoja tuoksua. Massa ei saa kiehahtaa, eikä sitä saa sekottaa liikaa. Jos sitä sekoittaa liikaa, muodostuu massaan ilmakuplia, joista myöhemmin muodostuu valkoista vaahtoa pinnalle.

Parempien muottien puutteessa kaadoin sulaa saippuamassaa jogurttipurkkien, maitotölkkien ja pahvimukien pohjalle. Tein myös foliosta ja tuorekelmusta muotteja joidenkin astioiden pohjalle.

Tein yhden saippuan kerrallaan. Ensin pohjalle hieman sulaa saippuaa, sitten koristeita ja päälle vielä vähän saippuaa. Massa jähmettyi aika nopeasti, joten muottia ei kannata liikuttaa hetkeen jollei tahdo ryppyistä pintaa saippuaan. Sekin voi olla hauska :) Myös mahdollisten koristeiden upottamisessa täytyi toimia sukkelasti.

Seuraavaksi annoin saippuan jäähtyä ja jähmettyä. Reilun puolen tunnin päästä saippuan pystyi jo irroittamaan muotista ja käyttämään muottia uudelleen.

Tässä muutama kuva tuotoksistani








Tässä siis lyhyesti ohjeet, jos tahdot kokeilla:

1. Hanki massa, mahdolliset tuoksut, värit ja koristeet sekä muotit. Varaa aikaa useampi tunti, etenkin ekalla kerralla

2. Sulata massa. Lisää mahdollinen tuoksu ja/tai väri.

3. Kaada muottiin. Lisää mahdolliset koristeet.

4. Anna jäähtyä 40 min - 2h.

5. Jos tahdot paketoida, anna saippuan kuivua kaksi vuorokautta.

6. Nauti tai anna muiden nauttia kauniista käsintehdyistä saippuoistasi!

Mä ainakin innostuin ja tekis mieli tehdä vaan lisää saippuoita! Voi olla, että mun ystävät ja perhe saa tänä jouluna vain saippuoita ;) Tähän jää koukkuun! Ja oli yllättävän helppoa ja yksinkertaista. Try it!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Hidasta, hiljennä, pysähdy.

Elän tällä viikolla kiirettä. Tää päivä oli täynnä kiirettä. Syy kiireeseen?  Koulu ja kuoro. Tuluksella on tällä viikolla kaks 20-vuotisjuhlakonserttia ja niiden kanssa riittää tekemistä! Kivaa tekemistä, mutta aik PALJON tekemistä.

Tänään oltiin roudaamassa kamoja Kuokkalan kirkolle ja jouduttiin pitämään kahden tunnin tauko, koska kirkossa oli jokin tilaisuus. Palasimme kirkolle tauon jälkeen sovittuun aikaan, mutta tilaisuuspa vaan jatkui ja jatkui! Olimme kaikki väsyneitä ja olisimme halunneet saada hommat alta pois, joten ihan pieni turhaantuminen meinasi saada vallan. Kun tilaisuus kerta jatkui kahvihetkestä hartauteen, meidät pyydettiin liittymään seuraan.

Ah! Kuinka hyvää tekikään kiireen keskellä istahtaa penkkiin, laulaa, olla, rukoilla. Taas joutui toteamaan, että me luullaan tietävämme omat tarpeemme parhaiten, mutta Jumala tietääkin kaikkein parhaiten. Taisimmekin olla pienen rauhallisen rukoushetken tarpeessa. Kenties tärkeämpää olikin hiljentyä kuin saada hommat tehokkaasti tehtyä ja jatkaa vain juoksua. Kiitos!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Leipuri hiiva

Mä en oo mikään pullantuoksuinen vaimo. En oo varmaan koskaan oma-aloitteisesti leiponut pullaa. En kyllä muutenkaan hirveästi leivo, mutta välillä sitä innostuu! :) Lisäksi mä inhoan reseptejä. Nautin luovuudesta, oivaltamisesta ja uusista kokeiluista. Viimeksi varmaan köksäntunnilla on tullut noudatettua täysin orjallisesti jotakin reseptiä.

Vuos sitten innostuin leipomaan leipää. Kokeilen aina kaikenlaista :D Kerran täytin leivän jauhelihakastikkeella joka oli jäänyt yli. Nam. Kerran tein suolaisia korvapuusteja. Pullataikinan sijasta tein siis sämpylätaikinan. Voin, sokerin ja kanelin sijasta laitoin täytteeksi pestoa ja juustoraastetta, herkkua tuli! Vois kokeilla myös fetaa, kinkkua, vaikka mitä.

Eräänä tiistaina tein mustikkapiirakkaa. Katselin jotain piirakkapohjan ohjetta netistä ja ajattelin että sen pohjalta voisin jotain kehitellä. Ohjeessa oli 2dl kaurahiutaleita, eikä meillä ollut kaurahiutaleita (uskomatonta!). Murensinpas sitten Weetabixin jauhojen sekaan ja laitoin lisäksi grahamjauhoja. NAM! :)

Nyt alkaakin mun jauhopeukaloa kutittelemaan, mitäs sitä tänään leipois.. Hmm.. Kuola jo valuu! :D

lauantai 24. syyskuuta 2011

Quattro stagioni

Kesä oli, kesä meni.  Tervetuloa syksyn väriloisto, jäätävä tihku, kumisaappaat, sadetakit, sumuiset aurinkoaamut, lapaset ja villasukat. Tervetuloa opiskelun hektisyys, pikkujoulukausi, kynttilät, uusien rutiinien rutinoituminen. Tervetuloa syksy!

Heittääkseni hyvästit kesälle laitanpa muutamia tunnelmia kesästä kuvallisessa muodossa.










Siunausta sun syksyyn! <3:Hanna