Matkalaukkujen kanssa kasvaneet

MK, TCK, KKK... Tuttuja termejä? Entäs matkalaukkulapsi, third culture kid, kolmannen kulttuurin kasvatti, missionary kid, lähetyslapsi..? Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Entäs kun siitä lapsesta kasvaa aikuinen? Mikä mä nyt olen? Muutama lähetyskentällä vietetty lapsuusvuosi alkaa olla koko ajan pienempi ja pienempi siivu elämäni vuosista. Suomessa en enää ole eksoottinen outo lintu, mistään ei päälle päin näy tai kuulu se, että muutamat merkittävät vuodet lapsuudestani ja varhaisnuoruudestani on vietetty hyvin erilaisissa maisemissa. Vai näkyykö?

Olen suomalainen. Puhun ainoana äidinkielenäni sujuvaa suomea, johon on lähivuosina tarttunut jopa hiukan keskisuomalaista sävyä. Pukeudun aika tavallisesti. Olen naimisissa ihanan supisuomalaisen miehen kanssa. Minulla on suomalainen ylioppilastutkinto. Rakastan Suomea. Haaveilen hirsisestä omakotitalosta. Arvostan Suomen luontoa ja suomalaisuutta. Osaan tehdä lihapullia. Suomi on kotimaani, josta en ikinä haluaisi luopua. Arvostan monia asioita suomalaisessa hengellisyydessä. Olen jopa oppinut nauttimaan suomalaisesta iskelmämusiikista. Keittiönkaapeistani löytyy iittalat ja ruisjauhoja. Itsenäisyyspäivänä leivon karjalanpiirakoita. Jos olen ulkomailla, kaipaan ruisleipää, ksylitolia ja yksityisyyttä. Olen siis aika suomalainen, eikö niin?

No, mutta...

Miksi lapsuusmuistoista kultaisimmat usein vievät minut muihin maisemiin? Miksi vuosien jälkeen 'kotiinpaluusta' syttyi rakkaus Bangladeshia kohtaan? Miksi en voi tyytyä tallaamaan katuja katse maassa? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen koen lähetyslapseuden olevan edelleen niin suuri osa identiteettiäni? Miksi en malta pysyä aloillani, vaan jatkuvasti suunnittelen seuraavaa muuttoa? Miksi taiteessani tulee jatkuvasti esille Bangladeshin lapsuusmuistot? Miksi tulen niin onnelliseksi siitä, kun ostan kaupasta litsejä? Miksi suunnittelen jatkuvasti matkaa Aasiaan? Miksi keitän iltaisin chaita miehelleni? Miksi en osaa kuvitella tulevaisuutta niin, että tulisin aina elämään Suomessa? Miksi poikkean kotimatkalla etnisessä ruokakaupassa? Miksi jatkuvasti opettelen uusia kieliä? Miksi olisin halunnut hääautoksemme rikshan? Miksi en lakkaa kummastelemasta luterilaista jumalanpalvelusta? Miksi maustekaappimme pursuaa? Miksi jokin tietty maku, tuotemerkki tai haju yhtäkkiä tempaa toiselle puolelle maapalloa? Miksi ulkomaalaiset Suomessa ovat lähellä sydäntäni? Miksi edelleen olen yhteydessä ihmisiin, joita en ole nähnyt 12 vuoteen? Miksi viime yönä unta odotellessani laskin mielessäni, kuinka monella kielellä osaan sanoa 'kiitos'? Miksi vieläkin koen silloin tällöin tarvetta käsitellä lähetyslapseutta ja siihen liittyviä asioita? Paljon kysymyksiä, ja nämäkin ovat vain jäävuoren huippu.

Koen kuitenkin kuuluvani niihin lähetyslapsiin, jotka ovat sopeutuneet Suomeen ja suomalaiseen elämään hyvin. Koen todellakin olevani suomalainen, mutten kuitenkaan aina tai joka tilanteessa. Usein mietin, olenko edes 'oikea' lähetyslapsi, kun asuimme ulkomailla vain muutaman vuoden ja siitäkin on jo niin kauan...? Vaikka lähetyskautemme olikin lyhyt, on kokemus jättänyt lähtemättömän jäljen.

Mitä jälkiä se on jättänyt? 

Jotkin asiat näen hieman eri silmin. Tutustun ja jopa ystävystyn ihmisiin nopeasti, mutta vain osa näistä ystävistä jää pidemmäksi ajaksi rinnalle kulkemaan. Kun tulen uuteen paikkaan tai muutan uuteen kaupunkiin, sopeudun tilanteeseen aika nopeasti. Minun on vaikea olla aloillani. Luen uutisia mieluiten muistakin lähteistä kuin suomalaisista sanomalehdistä. Koen todella tärkeäksi sen, että minulla on Suomessa kotikaupunki, joka on ikäänkuin tukikohtani. Olen kaivannut toisten lähetyslasten seuraa ja ollut kiitollinen siitä, että olen heidän kanssaan saanut jakaa kokemuksia ja puida lähetyslapseutta. 'Vertaistuki' on ollut tärkeää, koska usein olen arka puhumaan lapsuuteeni liittyvistä asioista muiden kanssa. Olen pelännyt, että heille tulee olo, että jotenkin alleviivaan itseäni ja erityisiä kokemuksiani. Olen myös kokenut suurta tarvetta sulautua joukkoon ja olla samanlainen kuin ihmiset ympärilläni. Se, että kaikki kristityt kaikkialla maailmassa muodostavat yhden ison Jumalan perheen tuntuu minulle jotenkin todella todelliselta ja tärkeältä. Nuorempana en hallinnut kaikkia suomalaisia käytöstapoja ja saatoin tuijottaa ihmisiä tai jutella tuntemattomille.Välillä jopa ystävystyin ihmisiin bussissa!

Mitä aikuisena lähetyslapsena toivon muilta?

Toivon, että ymmärrät sen, että kun mainitsen jostain eksoottiselta kuulostavasta jutusta tai kerron lapsuusmuistojani ("Eikä, oon viimeks nähny noita lapsena Bangladeshissa!" tai "Silloin kun rakennettiin bambumaja koulun pihalle..." ), on kyse ihan yhtä tärkeästä asiasta kuin vastaavasta lapsuusmuistosta, joka liittyy Suomeen ("Muistatko, kun lauantaipusseissa oli ennen näitä karkkeja?" tai "Silloin kun soudeltiin Alasenjärvellä..."). 

Toivon, ettet pidä minua superkristittynä. Vanhempani päättivät lähteä lähetystyöhön, en minä. Tosin se ei tee edes vanhemmistani superkristittyjä, ehei.

Toivon, että jaksat joskus kuunnella juttujani, sillä silloin tällöin tulee tarve puhua kokemuksistani. 

Toivon, että huomioit sen, että jokaisella lähetyslapsella on hyvin erilaiset taustat ja lähetyslapset suhtautuvat lähetyslapseuteensa hyvin eri tavoin. Silloinkin, kun on kyse saman perheen lapsista. 

Toivon, että olet armollinen, kun en tiedäkään kaikkea lapsuuteni maasta. Ja silloin, kun minulla ei ole hajuakaan vanhempieni työkuvioista lähetyskentällä. Olin lapsi ja elin lapsen elämää. Minua kiinnosti enemmän rullaluistelu ja hennatatuoinnit kuin se, kenen tummahipiäisten miesten kanssa vanhempani milloinkin pitivät palaveria ruokapöytämme äärellä.

Toivon, että saan olla sinulle ihminen ja ystävä. Meillä on todennäköisesti niin paljon enemmän yhteistä kuin erilaista.

Varmaan kaikkien meidän identiteetti koostuu erilaisista osista ja palasista. Lähetyslapseus ja Bangladesh on loppujen lopuksi kuitenkin vain yksi palanen minun palapelissäni. Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, ja ehkä joskus kirjoitankin, mutta eiköhän tämä pintaraapaisu riitä tämän illan ajatuksista :) Saa kysellä ja kommentoida!

Siunattua viikonloppua!

<3: Hanna